Tunnemaailman hallinta hengellisesti:

Tunnemaailma sijaitsee ihmisen sielussa. On paljon uskovia, joita tunnemaailma ohjaa joka asiassa, he eivät ymmärrä että heidän tulee nousta hengessään hallitsemaan tuota sielun tunnemaailmaansa.

Ihminen rikkoutuu elämässään monet kerrat sielunsa alueella tunnemaailmansa puolesta, menetysten, pettymysten ja epäonnistumisten ja virheiden vuoksi. Sen johdosta kannetaan häpeää, vihaa, katkeruutta, lannistumista, masennusta ja itsensä tai toisten alas latistamista.

Jumala ei kuitenkaan halua että elämämme vajoaa näiden menetysten ym. vuoksi siihen, ettemme pääse elämässämme enää eteenpäin, tai että kaikki ilo ja rauha katoaa. Hän haluaa että käsittelemme tunnemaailmaamme niin kuin hengellinen ihminen, ei niin kuin luonnollinen ihminen.

Tunteet ovat ailahtelevia, ne ovat yhtä yhtenä päivänä ja toisena toista, lisäksi jos emme pääse nousemaan tunnemaailmamme aallokon pohjalta ylös, se voi johtaa vakavaankin masennukseen.

Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme, se on voima, joka nostaa sinut sielun tunnemaailman kuohunnoista niiden yläpuolelle. Se ei tarkoita että jäädytämme tunnemaailmamme, vaan että tunteet eivät enää johda ja riepottele, vaan sielu, joka on tunnemaailman vallassa, ohjataan nyt uudestisyntyneen henkemme alle, joka pystyy tuomaan näistä vapautumiseen Jumalan voiman, oman voiman tilalle.

Siksi esim. anteeksiantamisessa, jonkin asian luovuttamisessa Herralle, koemme ettemme pysty sitä tekemään omassa voimassamme, mutta kun haluamme tehdä siinä Jumalan tahdon. silloin me sanoudumme irti tunnemaailman kuohunnoista, ja sanomme Jumalalle: Tapahtukoon sinun tahtosi, haluan irtisanoutua näistä epäterveellisistä tunteista, tuntemuksista, en halua velloa niissä, sanoudun irti näistä katkeruuden juurista, ja koska en itse siihen omassa voimassani pysty, niin kiitos Herra, että sinä autat minua vapautumaan näistä.

Tässä ihminen luovuttaa oman tahtonsa Jumalan tahdon alle tunnemaailmaansa myöten, hän luovuttaa sielunsa ohjaamasta itseään ja siirtää sielunsa ylhäältä syntyneen henkensä alle johdettavaksi.

Kun uudestisyntynyt henki alkaa johtamaan ja sielu "alistuu" omasta valinnastaan Jumalan tahdon alle, ihminen pääsee nousemaan noiden tunnemaailman kuohujen yläpuolelle. Jumalan Hengestä virtaava voima nostaa hänet, ja hän saa sen uudistuneen mielensä kautta uutta näkökulmaa, uuden valon nähdä asiansa ja elämänsä nyt uudestisyntyneen silmin, luonnollisten silmien ( luonnollisen mielen ) sijaan.

Jokainen on sielunsa puolesta enemmän ja vähemmän tekemisissä tunnemaailmansa kanssa, mutta tunnemaailma ei saa olla hengellisessä ihmisessä enää se joka ihmistä johtaa, se on lihallisuutta. Sielun on otettava paikkansa hengen alaisuudessa ja näin se mikä siellä on haavaista ja vinoonkin kasvanutta, pääsee paranemaan, oikenemaan ja nousemaan.

David rohkaisi itseään, hän puhui sielulleen: miksi olet niin onneton? Hän nousi hengessä muistuttamaan sieluaan kaikesta siitä hyvästä mitä Jumala oli hänelle antanut ja tehnyt. Myös kun David miehineen oli menettänyt kaiken omaisuutensa ja perheensä, miehet vaipuivat niin suureen epätoivoon ja itkuun että he itkivät kunnes eivät enää jaksaneet itkeä, kun kaikki oli ryöstetty. Sitten heillä nousi viha Davidia kohtaan joka oli heidät johtanut sotaan, ja pois leiristään, he syyttivät Davidia menetyksistään ja halusivat tappaa hänet.

Tuolloin David, siitä kaikesta surusta ja menetyksestä, epäonnistumisestaan, väärästä valinnastaan, huilimatta hän pääsi nousemaan Jumalan eteen rukouksessa ja sai viisauden kysyä että lähdenkö perään hakemaan takaisin sen mikä menetetty, että antaako Jumala hänelle voiton? Kukaan muu miehistä ei tullut edes ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa.

Jumala vastasi että antaa voiton ja miehet menivät ja hakivat takaisin mikä oli menetetty. Tämän saman teki myös Abraham. Jakob menetti omaisuutensa ja kaiken työn vaivansa Laabanille monet kerrat, mutta hän nousi hengessään joka kerta. Näitä esimerkkejä on Raamatussa meille annettu vaikka kuinka paljon ja ne ovat siellä siksi, että se on Jumalan mielen mukainen tapa hengellisen ihmisen elää.

Tämä on esimerkki meille, ettei meidän tule vaipua sielun menetysten tasolla sinne epätoivoon, vaan noustaan hengessä rukoilemaan Jumalalta ohjeistusta, ovea tai neuvoa, siitä miten tulee toimia. Jos Jumala ei anna voittoa sillä tavalla kuin haluamme, hän voi antaa voiton toisella tavalla. Tärkeintä on hengellisellä ihmisellä, että hän ei katso luonnollisiin olosuhteisiin, vaan nousee näkemään Hengessä, ja on sitä kautta Jumalan tahdossa kulkeva.

Silloin ihminen ei vajoa, vaikka olisi kyseessä kuinka suuri epäonnistuminen, menetys, virhe tai kaatuminen tahansa.

Jeesus ja Paavali sanoivat: Muuttukaa mieleltänne Jumalan mielen mukaisuuteen. Tämä on ohje, ja käytännössä jos se todella otettaisiin vastaan ja alettaisiin siitä elämään, monet pääsisivät vapaiksi mieliensä möröistä, se on Jumalan antama apu, joka on todellinen apu.

Sielun vammojen hoitaminen terapiassa ja psykiatrilla on ihan hyvä, mutta se tapahtuu sielun tasolla, silloin sielu parantaa sielua, mutta kun apu tulee Jumalan Hengestä sieluun, se sielu pääsee elävöitymään Jumalan Hengestä ja se eheytyy todella, ja jonka Poika tekee vapaaksi, on todella vapaa. Silloin Henki parantaa sielua.

Vapautuminen demoneista on pikkujuttu siihen verrattuna kun ihminen näin pääsee vapautumaan omasta itsestään, oman sielunsa kahleista, on yksi tärkeimpiä ja vaikeimpia asioita uskovan elämässä. Siinä vaihtuu lihallinen ihminen hengelliseksi ihmiseksi ja vain hengellinen ihminen voi vastaanottaa todellisen vapauden itsestänsäkin.

C: Heikkilä - Universitas Divina www.isrk.fi